RUSKA


Ne eivät koskaan sanoneet mitään selkeää, ymmärsin vain pieniä palasia, kuin osasia suuresta palapelistä. Lauseen palasia, nimiä, sanoja. Ne halusivat kertoa minulle jotain, mutta en osannut ikinä päätellä niitä oikein.


Olin taas vaihteeksi viettänyt pitkiä aikoja yksin. Kaverini olivat kiireisiä, tai eivät kaivanneet minua, ja ne tärkeimmätkin, joita olisin jaksanut tavata päivästä toiseen, asuivat aina jossakin siellä liian kaukana, ettei kumpikaan osapuoli päässyt mihinkään suuntaan. Joskus syynä oli rahapula, useimmiten vanhemmat. Tiesimme kyllä mitä he ajattelivat ihmissuhteista, jotka oli luotu netin kautta.
Mitä jos se onkin joku pedofiili, joka haluaa vaan raiskata sut?
En minä sentään niin tyhmä ollut. Kyllä minä tiesin kestä välitin ja kuka oli oikeasti puolellani. He vaan eivät ikinä voineet ymmärtää sitä. Mutta minä ymmärsin, tärkeimmät ihmissuhteeni olin rakentanutkin periaatteessa sattuman kautta; satuin ehkä henkilö X:n kanssa keskustelemaan samalla foorumilla, ehkä meillä oli samoja mieltymyksiä ja ajatuksia. Kemiat pelasivat ja nautimme toistemme seurasta.
He eivät voineet ymmärtää sitä. Mutta minulle moni sellainen ihmissuhde oli monia asioita paljon, paljon tärkeämpi. Oli vain muutama ihminen, jolle saatoin puhua mistä vain, milloin vain, ilman, että tunsin itseni typeräksi.

Oli jo marraskuu, pian alkaisi joulukuu, ja se tiesi kiirettä ja sen sellaista turhaa. En pitänyt siitä vouhotuksesta, mitä ideaa siinä oli. Talvessa oli kuitenkin jotain odotettavaa. Sitä olin odottanut jo loppukesästä asti - olin viimein varma että näkisimme. Olin odottanut sitä jo melkein vuoden, mutta koskaan aika, suostumus tai muu aiheeseen liittyvä ei ollut sopiva. Päätimme yhdessä ettemme ostaisi minkäänlaisia lahjoja lähestyvän joulun takia. Se oli parasta, koska se oli hyvin typerää jos oli hieman tyhmä, eikä osannut ostaa mitään. Pääsisi muutenkin helpommalla.
Syksy oli ollut muutenkin itselleni suht mieluisa, vaikka jonkinasteisesta masennuksesta kärsinkin. Se oli alkanut yläkoulun puolessa välissä, ajoittaisena ongelmana. Joskus saattoi olla kuukausia ilman minkäänlaisia murheita, mutta sitten se saattoi tulla sitäkin pahempana, riistävänä jaksona. Silloin ei olisi tehnyt mieli kuin nukkua peiton alla ja jättää koulu muille.
Halla oli usein aamuisin jo jäädyttänyt maan, ja oli luntakin hieman ripsutellut. Mutta se ei koskaan ollut pysyvää. Ruskan värjäämät lehdet olivat useimmat jo pudonneet maahan päätyen lopulta kompostiin. Ja mitäkö ideaa oli kompostoida syksyn ainoa elämänlanka, ruskan värjäämät lehdet? Ei niin mitään.
Mitä sä niitä lehtiä nyt taas jaksat murhehtia? Jos kukaan ei haravoisi niitä, olisit kohta itse kompostissa.
No niin justiin. Mitä yksistä lehdistä? Eikö niin mitään? Mitä jos ne joillekuille olivat elämän suola? Väriruiske elämässä? En uskonut olevani ainoa joka nautti lehtikasassa hyppelehtimisestä keskellä pihaa, joka oli juuri nytkin ylitsevuotavan täynnä vaahteran tummanpunaisia lehtiä.

Tosiaan, tapaamisesta oli sovittu jo pari kuukautta aiemmin, ja asia oli silä selvä. Muutoksia ei saanut enää tulla.
Perutusta ilmoittautumisesta ei anneta rahoja takaisin.
Se oli sovittu juttu, ja sitä olimme odottaneet pitkään. Tiesimme jo paljolti miltä toinen näytti, miltä hänen äänensä kuulosti. Puhelimet ja kamerat oli keksitty jo ajat sitten joten miksi emme niitä siis olisi hyödyntäneet?
Tiesin että hänen hiuksensa ylsivät juuri ja juuri rikotusti olkapäille, jotka olivat väriltään vuodenaikaan sopien aivan joulunpunaiset, pienillä tummanmustanharmaanpunaisilla raidoilla vinosti leikatussa otsatukassa, jotka olivat kaikkialta muualta paitsi juuri siltä otsatukalta aina hauskasti eri suuntiin sojottaen pörröllä. Joskus juuri otsiksen jälkeen saattoi olla muutama värikäs pinni, muuhun pukeutumiseen sopien, joka oli pinnin tapaan usein persoonallista, ehkä pääosin hieman tummanpuhuvaa mutta silti aina niin sykähdyttävää. Miten joku keksi aina ne kauneimmat yhdistelmät ja mielenkiintoisimmat kokonaisuudet?
Vihertävänharmaat silmät olivat eloisat ja aina lempeän ystävälliset, joita itse aina ihannoin. Joskus niitä kehysti värikkäät lasit, jolloin silmät saattoivat olla ohuesti mustalla rajatut. Hän oli melkein samanpituinen kuin minä - noin viisi senttiä pidempi vaikkakin minua vuoden vanhempi. Laihahko, sellainen normaali, hontelo oli hän. Huulessa, oikealla puolella alahuulta roikkui aina renkaanmuotoinen lävistys.
Ruma, rumempi, minä.

Istuin tummanpunaisella kangassohvalla tuijottaen telkkariin. Sieltä tuli jotain epämääräistä saippuasarjaa, jota koukutuin aina silloin tällöin koulusta tullessani katsomaan. Sohvan toisessa päässä minua katseli huokaillen pörröturkkinen, sellainen karvakasa, mölliäinen - joksika sitä itse usein kutsuin - karvainen, vaalean vehnän värinen koira joka aina odotti yhtä kiltisti, että veisin hänet ulos.
Ulkona oli pilvinen, syksyinen ilma, asteita oli hyvällä säkällä +5, eikä se enää ollut mikään lämmin, sillä lämpötila tuolla ulkona laski hyvin usein jo lähes -7 asteeseen. Tuuli oli pientä, ajoittaista puuskaa, joka tietenkin aina levitti pihalle keräämäni punaiset vaahteranlehdet ympäriinsä. Välillä ulkona saattoi sataa jokunen märkä lumihiutale, joka pian kuitenkin suli maahan. Halusin kovasti jo pikkupakkasta, joka saisi ulkoilun jälkeen sisälle tultaessa posket hehkumaan punaisina.
Kuuma teemuki alkoi poltella kädessäni, joten sekoitin sitä hieman lusikalla juoden siitä sitten heti alkuunsa jo melkein puolet. Tyrkkäsin turkoosin värisen, suurehkon teekupin sohvapyödälle edessäni, katsoen silmä kovana sarjaa, jossa ei todellakaan ollut minkäänlaista alkua tai loppua. Tuotantokausia oli ihan liikaa, ja minä - tietenkin - omistin ne kaikki sillä vaikka inhosin sitä, samalla se oli hyvin hauskaa katsottavaa.
Heräsin ajatuksistani kuullessani Chillin haukahtavan äänekkäästi, nousten sitten alas sohvalta lattialle, kohti eteistä jonka oven eteen se tietenkin ensimmäisenä istui odottamaan ulos lähtemistä.
Lopputekstit on menossa jo, voitaisko siis mennä?

( jatkuu! )


kirjoittelin pitkästä aikaa jotain tarinaa vapaaehtoisesti... olen jotenkin aika tyytyväinen tähän, pidän sen ideasta joka on jonkinlaisena päässäni :)) tulen kirjoittamaan jatkoa loppuun asti, mikäli jaksan innostua tästä vielä myöhemminkin. toivoisin tästä kovasti kommentteja!

ethän kopioi!!!