RUSKA
Ne eivät koskaan sanoneet mitään selkeää, ymmärsin vain pieniä
palasia, kuin osasia suuresta palapelistä. Lauseen palasia, nimiä,
sanoja. Ne halusivat kertoa minulle jotain, mutta en osannut ikinä
päätellä niitä oikein.
Olin taas vaihteeksi viettänyt pitkiä aikoja yksin. Kaverini olivat
kiireisiä, tai eivät kaivanneet minua, ja ne tärkeimmätkin, joita
olisin jaksanut tavata päivästä toiseen, asuivat aina jossakin siellä
liian kaukana, ettei kumpikaan osapuoli päässyt mihinkään suuntaan.
Joskus syynä oli rahapula, useimmiten vanhemmat. Tiesimme kyllä mitä he
ajattelivat ihmissuhteista, jotka oli luotu netin kautta.
Mitä jos se onkin joku pedofiili, joka haluaa vaan raiskata sut?
En minä sentään niin tyhmä ollut. Kyllä minä tiesin kestä välitin
ja kuka oli oikeasti puolellani. He vaan eivät ikinä voineet ymmärtää
sitä. Mutta minä ymmärsin, tärkeimmät ihmissuhteeni olin rakentanutkin
periaatteessa sattuman kautta; satuin ehkä henkilö X:n kanssa
keskustelemaan samalla foorumilla, ehkä meillä oli samoja mieltymyksiä
ja ajatuksia. Kemiat pelasivat ja nautimme toistemme seurasta.
He eivät voineet ymmärtää sitä. Mutta minulle moni sellainen
ihmissuhde oli monia asioita paljon, paljon tärkeämpi. Oli vain muutama
ihminen, jolle saatoin puhua mistä vain, milloin vain, ilman, että
tunsin itseni typeräksi.
Oli jo marraskuu, pian alkaisi joulukuu, ja se tiesi kiirettä ja sen
sellaista turhaa. En pitänyt siitä vouhotuksesta, mitä ideaa siinä oli.
Talvessa oli kuitenkin jotain odotettavaa. Sitä olin odottanut jo
loppukesästä asti - olin viimein varma että näkisimme. Olin odottanut
sitä jo melkein vuoden, mutta koskaan aika, suostumus tai muu aiheeseen
liittyvä ei ollut sopiva. Päätimme yhdessä ettemme ostaisi
minkäänlaisia lahjoja lähestyvän joulun takia. Se oli parasta, koska se
oli hyvin typerää jos oli hieman tyhmä, eikä osannut ostaa mitään.
Pääsisi muutenkin helpommalla.
Syksy oli ollut muutenkin itselleni suht mieluisa, vaikka
jonkinasteisesta masennuksesta kärsinkin. Se oli alkanut yläkoulun
puolessa välissä, ajoittaisena ongelmana. Joskus saattoi olla kuukausia
ilman minkäänlaisia murheita, mutta sitten se saattoi tulla sitäkin
pahempana, riistävänä jaksona. Silloin ei olisi tehnyt mieli kuin
nukkua peiton alla ja jättää koulu muille.
Halla oli usein aamuisin jo jäädyttänyt maan, ja oli luntakin
hieman ripsutellut. Mutta se ei koskaan ollut pysyvää. Ruskan värjäämät
lehdet olivat useimmat jo pudonneet maahan päätyen lopulta kompostiin.
Ja mitäkö ideaa oli kompostoida syksyn ainoa elämänlanka, ruskan
värjäämät lehdet? Ei niin mitään.
Mitä sä niitä lehtiä nyt taas jaksat murhehtia? Jos kukaan ei haravoisi niitä, olisit kohta itse kompostissa.
No niin justiin. Mitä yksistä lehdistä? Eikö niin mitään? Mitä jos
ne joillekuille olivat elämän suola? Väriruiske elämässä? En uskonut
olevani ainoa joka nautti lehtikasassa hyppelehtimisestä keskellä
pihaa, joka oli juuri nytkin ylitsevuotavan täynnä vaahteran
tummanpunaisia lehtiä.
Tosiaan, tapaamisesta oli sovittu jo pari kuukautta aiemmin, ja asia oli silä selvä. Muutoksia ei saanut enää tulla.
Perutusta ilmoittautumisesta ei anneta rahoja takaisin.
Se oli sovittu juttu, ja sitä olimme odottaneet pitkään. Tiesimme
jo paljolti miltä toinen näytti, miltä hänen äänensä kuulosti.
Puhelimet ja kamerat oli keksitty jo ajat sitten joten miksi emme niitä
siis olisi hyödyntäneet?
Tiesin että hänen hiuksensa ylsivät juuri ja juuri rikotusti
olkapäille, jotka olivat väriltään vuodenaikaan sopien aivan
joulunpunaiset, pienillä tummanmustanharmaanpunaisilla raidoilla
vinosti leikatussa otsatukassa, jotka olivat kaikkialta muualta paitsi
juuri siltä otsatukalta aina hauskasti eri suuntiin sojottaen pörröllä.
Joskus juuri otsiksen jälkeen saattoi olla muutama värikäs pinni,
muuhun pukeutumiseen sopien, joka oli pinnin tapaan usein
persoonallista, ehkä pääosin hieman tummanpuhuvaa mutta silti aina niin
sykähdyttävää. Miten joku keksi aina ne kauneimmat yhdistelmät ja
mielenkiintoisimmat kokonaisuudet?
Vihertävänharmaat silmät olivat eloisat ja aina lempeän
ystävälliset, joita itse aina ihannoin. Joskus niitä kehysti värikkäät
lasit, jolloin silmät saattoivat olla ohuesti mustalla rajatut. Hän oli
melkein samanpituinen kuin minä - noin viisi senttiä pidempi vaikkakin
minua vuoden vanhempi. Laihahko, sellainen normaali, hontelo oli hän.
Huulessa, oikealla puolella alahuulta roikkui aina renkaanmuotoinen
lävistys.
Ruma, rumempi, minä.
Istuin tummanpunaisella kangassohvalla tuijottaen telkkariin. Sieltä
tuli jotain epämääräistä saippuasarjaa, jota koukutuin aina silloin
tällöin koulusta tullessani katsomaan. Sohvan toisessa päässä minua
katseli huokaillen pörröturkkinen, sellainen karvakasa, mölliäinen -
joksika sitä itse usein kutsuin - karvainen, vaalean vehnän värinen
koira joka aina odotti yhtä kiltisti, että veisin hänet ulos.
Ulkona oli pilvinen, syksyinen ilma, asteita oli hyvällä säkällä
+5, eikä se enää ollut mikään lämmin, sillä lämpötila tuolla ulkona
laski hyvin usein jo lähes -7 asteeseen. Tuuli oli pientä, ajoittaista
puuskaa, joka tietenkin aina levitti pihalle keräämäni punaiset
vaahteranlehdet ympäriinsä. Välillä ulkona saattoi sataa jokunen märkä
lumihiutale, joka pian kuitenkin suli maahan. Halusin kovasti jo
pikkupakkasta, joka saisi ulkoilun jälkeen sisälle tultaessa posket
hehkumaan punaisina.
Kuuma teemuki alkoi poltella kädessäni, joten sekoitin sitä
hieman lusikalla juoden siitä sitten heti alkuunsa jo melkein puolet.
Tyrkkäsin turkoosin värisen, suurehkon teekupin sohvapyödälle edessäni,
katsoen silmä kovana sarjaa, jossa ei todellakaan ollut minkäänlaista
alkua tai loppua. Tuotantokausia oli ihan liikaa, ja minä - tietenkin -
omistin ne kaikki sillä vaikka inhosin sitä, samalla se oli hyvin
hauskaa katsottavaa.
Heräsin ajatuksistani kuullessani Chillin haukahtavan
äänekkäästi, nousten sitten alas sohvalta lattialle, kohti eteistä
jonka oven eteen se tietenkin ensimmäisenä istui odottamaan ulos
lähtemistä.
Lopputekstit on menossa jo, voitaisko siis mennä?
( jatkuu! )
kirjoittelin
pitkästä aikaa jotain tarinaa vapaaehtoisesti... olen jotenkin aika
tyytyväinen tähän, pidän sen ideasta joka on jonkinlaisena päässäni :))
tulen kirjoittamaan jatkoa loppuun asti, mikäli jaksan innostua tästä
vielä myöhemminkin. toivoisin tästä kovasti kommentteja!
ethän kopioi!!!
lauantai, 25. elokuu 2007
Kommentit